iikku.org

25.05.2009

Tässähän se

Pihalla mustaherukkaa, karviaista, basilikaa, kyssäkaalia, raparperia, karhunlaukkaa, kiinansipulia, mansikkaa, laventelia, pinaattia, minttua, sitruunamelissaa, hernettä, rucolaa, meiramia ja varmaan vielä jotain muutakin.

Opettelen pianolla ihan perusalkeita.

Gradua koossa 27 sivua.

Pysyvä linkki 15:18:06, Kategoriat: Ajatelmat

28.03.2009

Tavut ja rattaat

Luinpas pitkästä aikaa kaunokirjallisuutta. Luin toki tuossa jokunen aikaa sitten Sinisalon Linnunaivot, mutta sitä ennen oli pitkä hiljaisuus. (Ei oo muuten muiden Sinisalon kirjojen vertainen, tuo.) No, nytpä sain käsiini Haitekstin, joka oli paras kirja aikoihin. Ei niin, että tuollaisia voisi montaa lukea, mutta se virkistikin juuri ainutlaatuisuudellaan ja poikkeavuudellaan. Tietyllä tapaa muistutti siitä ajasta, kun kirjallisuus vielä yllätti sisällöllään.

Tänään haettiin Ilmarinkadulle unohtuneet pyörät. Ei oikein voi väittää kevään kyllin koittaneen, kun kerran liukastelin jäisellä tiellä kaatumiseen asti ja puolet matkasta satoi lunta naamaan kuin naparetkellä ois ollut. Mutta oi sitä vapauden riemua, kun hyväkuntoisella tienpätkällä pääsi vauhtiin!

Pysyvä linkki 20:05:53, Kategoriat: Kulttuuri, Urheilu

20.03.2009

Pieniä seikkoja

Arki on aamuista. Olen suuresti pitänyt taijista ja kaikesta muustakin mitä nyt on näihin päiviin kätkeytynyt. Ei nyt hirveän jänniä juttuja ole kertoa. Gradua koossa joitain epämääräisiä sivuja.

Pysyvä linkki 18:11:56, Kategoriat: Ajatelmat

05.02.2009

Kulutan, siis olen

Estrellalla on uusia sipsejä, Salt&Vinegar -makuisia. Niinkuin kaikki ammattimaiset perunalastunsyöjät tietävät, suola&etikka on paras mahdollinen mauste sipseille. Mutta mitä hittoa! Estrella meni tekemään loistavasta käsitteestä pliisu&vähän-sinne-päin -version. Ei kunnolla sitä vinkeyttä, mitä tuossa maussa pitäisi olla. Lopputuloksena S&V-fanit pettyvät liian vähäiseen etikkaisuuteen ja ei-fanit järkyttyvät kun eivät kuitenkaan pidä. Miksei voinut tehdä asioita samantien kunnolla? Voivoi.

Lisäksi: Olin aamulla hiihtämässä ensikertaa 15-20 vuoteen. Tuossa järvellä suihkittiin tunti. Hiki tuli, mut hauskaa oli.

Pysyvä linkki 22:34:56, Kategoriat: Ajatelmat

03.02.2009

Tulevuus

Pirkanmaan Journalistien uusimmassa Vastarakki-lehdykässä kerrotaan Antti-Pekka Pietilä tulevaisuudenennustuksia: "Tietämättömyys ja tyhmistyminen lisääntyvät, mikä vaikuttaa äänestämiseen ja suhtautumiseen lääketieteeseen. Ihmiset ovat saaneet 60-70 prosenttia uudesta tiedosta tiedotusvälineistä. Jatkossa näin ei käy, koska tieto ei kiinnosta."

Aika surullinen ajatus ja pelottavalla tavalla mahdollinen. Onhan tätä paljonkin spekuloitu, mutta aina se jaksaa kiinnostaa.

Pysyvä linkki 21:40:19, Kategoriat: Ajatelmat

:: Seuraava sivu >>

Kirjoita minulle. Write to me.
Kasvokuva iikusta